sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Kadonneet päivät, kesäkuu

 
 
Jos jotain kesäkuusta muistaa niin jäätävän kylmän sään.
Onneksi kuvien avulla muistiin nousee kuukausi,
jolloin aarteiden kukinnasta sai nauttia mahdollisimman pitkään. 


 
Alkukesän ihanuutta oli myös
hetken viipyvä keväinen vehreys.

 
 
En osaa edelleenkään päättää,
kumpi omenapuussa on parasta,
kukinta vai sato.
Onneksi koristeomenapuu 'Linnanmäen' kohdalla
tätä ei edes tarvitse ratkaista.
 
 
 
Ruusuorapihlajan ja kuolan pionin
vaalenpunaisen eri sävyt vei ajatukset unelmiin.
Niiden seurassa olisin voinut viettää koko kesän.
 
 
 
Samaisen penkin kurjenpolvien ja ruohonsipulin
sinertävän violetit sävyt tasapainottivat ja rauhoittivat.
 
 
 
Vuoden takaisesta äitienpäivälahjasta,
spiraalikurjenpolvipenkistä oli kehittynyt sekametelisoppa.
Edessä oli koko kesän kestänyt suursiivous.
 
 
 
Ruusunmekko sai oman hotelli helpotuksensa.
Ulkoseinien väri ei ollut mieleiseni,
mutta onneksi sain valita sisustuksen sävyn.
 

 
Ystäväni kanssa lähdin Tallinnaan juhannuksen viileyttä pakoon.
Tältä reissulta tulin takaisin monta ruusua 
ja pari muuta aarretta rikkaampana. 

 
 
Samaan aikaan kotona kukki juhannusruusu
ja pussauskoppi oli vailla juhannusromantiikkaa.  
 
 
 
'Palulan ruusu' kukkii vain hetken,
mutta viileydestä johtuen tänä kesänä ennätyspitkään.
 
 
 
Maailman paras kesätyö -palkkioni valmistui
juuri Avoimet puutarha -tapahtumaan.
Onneksi, sillä sadesuojaa 90 vierasta tarvitsi.
Sää oli aivan kauhea, sateinen, kylmä ja tuulinen.
Kuljin sade- ja toppatakki päällä
ja päätin, etten osallistu tähän tapahtumaan enää ikinä.
Onneksi en sanonut tätä ääneen miehelleni.
 


Kesäkuun kylmyydestä huolimatta
pelargonit säteilivät kauneuttaan.
He saivat olla kasvihuoneiden lämmössä
ja odottaa rauhassa parempia aikoja.
Kuvassa 'Rosalinda'.




2 kommenttia:

  1. Joo olihan se kesäkuu kolea, mut eipä sitä enää edes muista kun loppu kesä ja syksy oli niin lämmintä ( ja kuivaa:( )! Mulla on se hirmuinen veden kanto elävästi muistissa :) Upea tuo pelargonia, kaksi värinen söpöläinen <3

    VastaaPoista
  2. Niinpä, oikein äärimmäisyyksien kesä :D Rosalinda on ainoita aarteita, jotka menetin kesällä. Kevään puolella on aloitettava metsästys, jotta saan hänet uudestaan kokoelmiini <3

    VastaaPoista